maanantai 23. huhtikuuta 2012

- ASKARTELUJANI

Tässä erilaisia askarteluja, joita täällä Ulvilassa valmistuu.
Töitä tehdään myös tilaustyönä, kysele rohkeasti! Sähköposti maija(at)mainosulvila.fi

Vanhat verhot uudella ilmeellä. Lenkeissä keramiikkanapit, joita meillä myynnissä.
Tyynyt omilla valokuvilla
Ompelin vanhasta verhokankaasta uuden kukkamekon
Paverpol töitä on kiva tehdä kesällä ulkona
 Suloiset pienet tossukat. Näitä tilattavissa samalta Eijalta, joka valmistaa mm. seuraavassa kuvassa olevia peittoja sekä hiirulaisia ja ihan vaikka mitä. Yhteystietoja saa multa.
 Katsokaa kuinka ihania töitä osataan tehdä. Tätä peittoa en minä ole tehnyt, vaan tilasin sen vauvallemme hyvän ystäväni ystävältä Eijalta. Hän teki myös samaan sarjaan kuuluvan hiiren pakettiini. Eija tekee tilauksesta näitä lisää, jaan ilomielin hänen yhteystietonsa sitä haluavalle
Pieni poikamme syntyi 7.10.2010. Äiti ja vauva on päässyt kotiin (9.10). Mummu on todella onnellinen tästä työstään. Kaikki on suurella rakkaudella ja monin rukouksin huolella valmistettu, että pikkuisen on hyvä siinä nukkua.
Nyt peitto on sitten valmis. Jatkoin aloittamallani tyylillä, eli koska vauvan rottinkisänky on 47v vanha, kankaat vanhoja, rakkailta sukulaisilta ja ystäviltä saatuja, niin peitto valmistui samoista kankaista. Hyvä ystäväni Marjut antoi minulle hyvät vinkit aloitukseen.
Meille on syntymässä lapsenlapsi lokakuussa ja mummulla (minulla) on ollut touhua, että saadaan pienokaiselle kaunis peti. Nyt se on valmis, peitto vielä puuttuu, mutta halusin edetä tässä järjestyksessä ja nyt alan miettiä sitä. En tiedä kumpi siihen tulee, joten en laita mitään vaalean punaista taikka vaalean sinistä
 
Olemme saaneet olla kolmen talon tyhjentämisessä mukana tänä kesänä (2010) ja olemme saaneet paljon vanhoja, kauniita kankaita, sekä myös tämän rottinkisängyn, joka on ostettu serkulleni vuonna 1963. Sänky on ollut käyttämättömänä siitä asti ja nyt meidän syntyvä vauvamme saa sen käyttöönsä seuraavana. Toivon sille myös muita käyttäjiä.
Kahdesta pitsilakanasta tein reunusverhoilun, sekä lakanan. Pitsiverho on mummuni ikkunaverho, ollut käyttämättömänä vuodesta 1984. Pesin ja ompelin kujan tankoa varten. En ostanut muuta kuin uuden patjan, ajattelin, että kun sänky on vanha, niin kankaatkin saavat olla vanhoja. Mikäli joku haluaa ohjetta, niin annan mielelläni.
 Paverpol lintu
Mökillähän kuuluu rentoutua :-) askartelin omenakennoista 30 ruusua. Sulatan kynttilän pätkät, joihin ruusut upotan, eli teen syttyruusuja
Mökillä askartelua: Johannan ja Juhon (2 v) kanssa tehtiin vanhoista kehyksistä uudet. Johanna maalasi ennen harmaat kehykset antiikin ruskealla maalilla ja minä keräsin Juhon kanssa rannasta hiekkaa, annettiin kuivua. Juho sai puristaa liimaa kehyksiin johon yhdessä leviteltiin hiekka. Kotona työstin mökillä otettuja kuvia, tulostettiin ja siinä uudet taulut.
Kesäkukkia, maalatut kävyt
 
Tässä kaksi kania, toisen tein tyttärelleni Johannalle syntymäpäivälahjaksi  ja toisen pikku Juholle kastelahjaksi
Ystäväkirja lahjaksi, kannessa saajan oma valokuva
Tämän keepin sain valmiiksi 30.1.2010

Toinen keeppi valmistui tammikuussa heti kurssin jälkeen
ensin edestä ja sitten takaa
Loppupalatkaan eivät mene hukkaan, askartelin kukkia
Olin kolmen päivän huovutuskurssilla 14.-16.1.2010 ja tein KEEPIN. Tässä muutama kuva työstäni. Takana upea kukkanen 
KEEPPI etupuolelta  läheltä sekä vähän kauempaa otettuna, jossa näkyy kokonaisuus, että miltä se sitten asun kanssa näyttää. Olen todella tyytyväinen työhöni, aloin tekemään jo toista keeppiä.
Enkelityttö, pitkä projekti mutta onnistui.
Tildan ohjeilla, kankaat ovat omista kerääntyneistä tilkuista

HOITAVAT KAURATYYNYT - luomukauraa sisällä. Valmistin siskoni Marittan kanssa nämä yhteistyössä. Olen pitkään ostanut kirpputoreilta vanhoja pitsilakanoita ja tänä kesänä löysin vanhaa patjakangasta, joka hyödynnettiin pesun ja silityksen jälkeen uusiokäyttöön. Tyyny lämmitetään mikrossa ja asetetaan niskan tai munuaisten alueelle lämmittämään.
YSTÄVÄKIRJA NAISELLE; nämä olen tehnyt sillä skräppäysmenetelmällä, sisäsivut olen latonut tietokoneella
Erilaisia muistikirjoja
Olin märkähuovutuskurssilla ja tein HUIVIN JA KUKAN.
Tämä on minun juttuni, näitä haluan tehdä lisää!
KRANSSI pienillä hiirillä ja luonnon antimilla koristeltu
Tämä heinäseiväs HÄÄPARI koristeli Ninan ja Markon häitä
 
Veljeni tyttären Susannan kanssa (nyt 13 v) askartelimme 2008 hänen isovanhemmilleen joululahjaksi näköispatsaat: mummu ja pappa juhlavaatteissaan.
 
Heinäseipäistä voi askarrella mitä tahansa, tässä ENKELEITÄ 
 
Nämä ovat niitä Paverpol patsaita, joita on tullut vähän tehtyä kanssa
Osmankäämistä tein tämmöisiä erilaisia hiusmalleja
Ja tällaisenkin, näitä on kanssa kiva tehdä
Monenmoisia koreja olen maalannut ja käyttänyt myös servettitekniikkaa

Tämä hauska Mörön Perse taulu lähti 40 vuotiaalle miehelle synttärilahjaksi. Servettitekniikkaa, käsinmaalausta ja kirpparilta löytynyt Mörö
Tämän tein meidän Pauliinalle synttärilahjaksi. Pyrin tekemään "näköisjuttuja" ja kyllä Pauliinan tästä tunnistaa erittäin hyvin. Spesiaalina hameen taskussa kirjottu P, joka on leikattu niistä vanhoista jo rikki menneistä pitsilakanoista
Niinpä niin, välillä tehdään iloisia askarteluja, mutta välillä surullisiakin. Tässä hautakivi Mikki-kisun haudalle harjatiileen maalailtu ja tekstailtu. Näitä tiiliä tarvitsisin lisää, jos jollakin on niin ota yhteyttä.

Tässä jo hauskempi askartelu, kun Jukan Make-veli täytti 50 vuotta. Tein heidän perheelleen saunataulun, eli Koivuniemen väki siellä lauteilla istuskelee
 Ja siinä istuskelee Maija ja Jukka
VALOENKELEITÄ

Tässä askarteluja osmankäämistä






- NUKKEKOTI


TÄSSÄ MAIJAN JA JUKAN KOTI PIENOISKOOSSA
Klikkaamalla kuvaa, saat ne suuremmiksi


(17.5) 14 vuotiaan rakkaan Wilma-kissamme saattohoito.
 Meidän perheen nuoret aikuiset vasemmalta Pauliina, Jussi, Johanna, Satu ja Jarkko
Juho tutkii mitä pöydällä on, papan pitää vähän seurata sivussa
 Kevät on tullut, Maija vaihtoi jouluverhot keväisempiin
Maijan askarteluhuonekin on siistinä
 Iitu ystävä on tullut kysymään, milloin taas mennään kirpparille
Johanna, Jussi, Satu, Jarkko seurustelevat Joelin nukkuessa mummulan pihassa

Maijan ja Jukan oma makuuhuone
Simo Riikosen maalaama enkelitaulu
 
  Meille on syntynyt pieni poika, Juholle pikkuveli (7.10.10).
Pappa siinä leikkii Juhon kanssa, Wilma ja Miina-kisut katselevat vieressä
...jaaha, pappa väsähti. Wilma meni lämmittelemään muurin viereen ja Juho seurailee Miinan touhuja

Maija hakee postia, onkohan kivoja kortteja ja kirjeitä tänään?
Maijan ystävä Hilkka on tuonut suuren korillisen villalankoja ja askartelutarvikkeita. Maija ja Wilma-kisu katselevat sitä haltioissaan ja miettivät mitä kaikkea näistä taas saadaan
Maija ja Jukka makuuhuoneessaan, pikku-Juho tullut mummulaan yökylään. Onnea tuova hämähäkki kulkee lattialla
Nurkassa olevan muurin askartelin samanlaiseksi kuin meillä oikeastikin on.  Pahvirullan maalasin oikean väriseksi, vanteet liimasin mallin mukaisesti ja luukut valokuvasin, siirsin tietokoneelle ja pienensin oikeaan suhteeseen
Jarkko seisoskelee siinä, pöydällä oma armeijakuva. Pöytä on perintöä sieltä Maijan mummulasta

Pikku Juho tutkiskelee Miina-kisua, Pauliina seuraa sivussa. Seinällä Juhon kuva sekä äidin ja isän hääkuva. Kirjoituspöydällä on äitini ja isäni hääkuva, sekä rakkaan mummuni kuva.
 
Maija ja Jukka ruokalevolla 
 
Seinällä oleva taulu on mummuni perintöä. Valokuvasin oikeasta taulusta ja pienensin oikeaan suhteeseen, sitten vaan kehykset ja seinälle

Tämän hämähäkin tarina: Mennäänpä ajassa vuoteen 1997, lapset asuivat vielä kotona ja kavereita oli meillä joka ilta. Maaret, silloin 15 v. tuli eräänä iltana silmät loistaen kertomaan minulle tuonne keittiöön, että hän on tappanut hämähäkin. Voi kuinka surulliseksi tulin, sanoin hänelle ettei meidän hämähäkkejä saa tappaa, koska ne tuovat onnea kotiin. Maaret on tämän asian muistanut tähän päivään asti ja tässä yhtenä päivänä (2009) hän tuli iloisena luokseni pieni paperipussi kädessään. Kurkkasin sinne ja mitä näinkään??? 
HÄMÄHÄKIN!!! Hän oli löytänyt nukkekodin tarvikeliikkeestä pikkuisen hämähäkin ja toi sen tänne meille. Kuten näette, nyt se asuu meidän makuuhuoneessa, eikä kukaan enää tapa sitä
Keittiö on oikeasti "lähes" kopio meidän omastamme.
Maijan askartelutöitä, keskeneräinen nukkekin vielä takan edessä ja seinällä hyvän ystävämme Simo Riikosen maalaama enkelitaulu. Nukkekodin Maija on enkeleiden kerääjä
Maija on saanut perinnöksi äitinsä vanhan ompelukoneen.
Kylpyhuoneen kalusto on uusi, sen lahjoitti Maijalle ja Jukalle itse Porin Vaihtokalusteen toimitusjohtaja / omistaja Pasi Ylijuoni...  
Maijahan siinä innolla askartelee ... vähän puotiinkin. Miina ja Wilma taas siellä missä tapahtuu
Maija siellä häärää hellan vieressä hyvää ruokaa Jukalle, joka on melkoinen herkuttelija. Kisut ovat myös syömässä omalla paikallaan hellan vieressä
Meillä on oikeasti tosi kiva perhe, rakastamme toisiamme ihan valtavasti. Kissoja on kaksi; Wilma ja Miina ja katsokaapas, nyt pikku-hiirulainenkin on huomannut kuinka mukavaa täällä on. Kuvassa se pyytää, että sekin saisi muuttaa meille asumaan