maanantai 23. huhtikuuta 2012

- HISTORIIKKI

Eräänä tammikuun iltana vuonna 2007 Jukka tuli kotiin ja kertoi löytäneensä hylätyn nukkekodin harrastetallinsa jätelavalta. Hän oli nostanut talon autoon ja toi sen minulle osaamatta siinä vaiheessa kuvitellakaan, kuinka tämä pieni mökki tulisi sekoittamaan minun pääni. Ensi hämmästyksestä selvittyäni rakastuin siihen täysin. Näin sieluni silmin, kuinka tämä talo pitää laittaa kuntoon, tänne  muuttaa asukkaita ja se tarvitsee oman tarinansa. Siitä alkoikin syntyä idea; kun minulla ei lapsena ollut omaa nukkekotia, niin päätin rakentaa tämän nyt itselleni tehden tarinan sinne omasta elämästäni. Näin alkoi syntyä Maijan ja Jukan pieni punainen tupa, jossa he asustelevat kahden kissansa Wilman ja Miinan kanssa. Lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa, mutta käyvät kylläkin usein kylässä.

Eikä siinä sitten muuta kuin entisöimään. Mallin otin omasta kodistamme ajatuksena tehdä siitä pienoismalli. Ensimmäinen työni oli ulkoseinien maalaus. Talo oli vaalea ja koska me asumme punaisessa talossa, niin tästäkin piti tehdä punainen. Muutama hikinen päivä siinä meni, kun rapsuttelin vanhan maalipinnan puhtaaksi, mutta sittenpä se varsinainen maalaus onnistuikin ihan hyvin. No, tämä ei vielä riittänyt minulle, vaan halusin tehdä seinään ulkolaudoituksen. Viisas opettajani oli Haasiosalon Timo, joka tekee upeita pienoismalleja; moottoreilla käyviä veneitä ja lennokeita. Kyselin Timolta neuvoja ja hän oikein mittasi oman talonsa seinästä laudan leveyden ja lautojen välimitan, jotta osaan tehdä ne oikeassa suhteessa. Jukka hankki minulle balsalevyä ja siitä veistelin ohjeiden mukaan 3 mm leveitä lautoja, maalasin ne punaisiksi ja liimasin 10 mm:n välein yksitellen seinään. Tähän hommaan kului aikaa viikkoja. Välillä iski uskon puute, tuleeko se ollenkaan valmiiksi, mutta kyllä se tuli. Jukka ja Timo seurasivat kannustaen työn etenemistä.

Seuraavaksi siirryin katolle ja tarvitsin taas noiden viisaiden miesten neuvoja. Halusin vanhan ajan huopakaton kolmiorivoilla meidän kotiin. Ostin mustaa karkeaa hiomapaperia, joka leikattiin yhtä leveiksi "soiroiksi", kuin kattohuopa oikeasti on. Tämä työ oli vaikea, etenkin se ripojen työstäminen, mutta tottelin opettajiani, jotka sanoivat, että jos en nyt tee tätä perusteellisesti, niin harmittelen sitä sitten lopun elämääni. Kyllä sitten kiitin kannustajiani, kun vihdoin sain katon valmiiksi. Nauroimme joukolla, että minulla on ihan oikeasti "hermot".

Talo alkoi ulkoapäin tulla kuntoon ja pääsin sisähommiin. Ala- ja yläkertaan laitoin parkettilattian ja tapetit seiniin. Oli hauskaa, kun ystäväni seurasivat työni etenemistä ja innostuivat kaivamaan ullakoiltaan tarvikkeita.
Jukan äiti ja Ojalan Eija toivat vanhoja tapettirullien loppuja, jotka laitoinkin huoneiden seinille, kuitenkin tyylillä, joka omassa kodissa on, mutta sain kauniit huoneet. Sitten tuli sisäkaton vuoro ja se vasta oli hankala. Jukan piti tulla apuun, kun sanoin, että sinäkin saisit omassa kodissa osallistua näihin hommiin.

Huonekalujen hankkiminen ei ollut ollenkaan helppoa, koska halusin samanlaiset kalusteet, kuin meillä oikeastikin on. Meillä ei oikeastaan ole huonekaluliikkeistä ostettuja huonekaluja, vaan kaikki on mummuloista saatuja perintöjä, ystäviltä saatuja tai kirpputoreilta kohnattuja löytöjä ja sellaisia ei ole missään nukkekodin tarvikkeita myyvissä liikkeissä. Huutonetistä löysin joitakin hyviä löytöjä pikkurahalla ja sitten olen vaan askarrellut niitä ja maalaillut saman värisiksi, kuin pitääkin. Nyt tavaraa onkin jo kivasti ja voin sanoa, että "on kuin kotiin menisi".  Taulutkin ovat ihan oikeita; on lasten hääkuvat, omien vanhempiemme hääkuvat, pienen Juhon kuva, mummulta saatu kukkataulu jne. Olen kuvannut ne suoraan seinältä, siirtänyt tietokoneelle ja pienentänyt oikeaan suhteeseen. Ihana koti on syntynyt ja todellakin emäntä ja isäntä on Maija ja Jukka, jotka elelevät onnellisina arkista elämäänsä.

Jukka arvelee, että tämä talo olisi 1960-luvulta, koska materiaalina käytetty vaneri on vanhan mallista ja talon pohja on kimpilevyä, joka oli yleistä tuohon aikaan. Paksua vaneria ei silloin ollut, tai se oli kallista.

Tämä harrastus on ollut ihanaa ja minun ympärilläni olevat ihmisetkin ovat jo ihastuneet tähän niin miehet, kuin naisetkin. Tavaraa on tuotu monenlaista, niin uutta kuin vanhaakin. Moni on huomannut sitä katsellessaan, että siellä omassa laatikossa onkin joku pieni tavara, joka sopiikin hyvin tänne.

Elämä jatkuu nukkekodissa ....













3 kommenttia:

  1. Aivan ihana koti sinulla!!!
    Ja kovasti on Maijakin itsensä näköinen =)
    Neuvoja toki annan parhaani mukaan, eli viestiä vain tulemaan...

    VastaaPoista
  2. Mitä kuuluu kun ei oo mitään kuulunut.AIVAN IHANA BLOGI. kATSELIN IA IHAILIN. TERV EIJA.K

    VastaaPoista
  3. Heippa ! Tulinpa heti katselemaan sivuja kun kerran muistin. Hienot on =)Lisäsin itseni lukijaksi. T. Anna

    VastaaPoista

Hei! Kiva kun olet tullut sivulleni. Kirjoita vähän viestiä. Tuntuu kivalta saada uusia ystäviä ja kivoja tervehdyksiä.

Terveisin Maija