lauantai 7. syyskuuta 2019

keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Vanha mummuni tarjotin sai uuden tehtävän, tulostin kuvan meidän talostamme siihen pohjalle, päälle tekemäni nuket  

torstai 25. heinäkuuta 2019

Pienistä nahkapaloista tein pieniä tennareita nukelle, vauvalle kastelahjaksi tai ihan muuten vaan koristeeksi

Pieniä huovutettuja keijuja puun oksalla

Tein heinäseivästyttöjä

Juhlaan kuin juhlaan valokuvatyyny

torstai 18. heinäkuuta 2019

Kaunis tyttö ja kissa
Nallet haluaa kesäkuvia


sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

Fantasiaa, kesän tyttöjä lahjaksi tytölle, morsiamelle ym



perjantai 12. heinäkuuta 2019

Tämän enkelin tein jo 2014 kotini enkeliksi, eläinten suojelijaksi, edelleen hän herkistää mieltäni

keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Tein tyynyn 30 vuotis-hääpäivälahjaksi.

maanantai 10. kesäkuuta 2019

Olin tekstiiliveistoskurssilla, siellä valmistui kaunis tyttö ja hänelle oma kissa


Teen nukkeja, tässä tänä vuonna valmistuneet Suomi 100 nuket. Tytölle tein Jurvan kansallispuvun

Rakkaat valokuvat peitolle. Teen peittoja ja tyynyjä vanhoilla valokuvilla päällystettynä. Ihanat uniikit lahjat kenelle tahansa juhlaan kuin juhlaan.

Vanhasta räsymatosta tein tyynyn


Johanna sai lahjaksi tekemäni Johanna-nuken

Huovutin hatun

Kivat nallet jämäpaloista