perjantai 31. tammikuuta 2014

MINUN PIENI SOTALAPSENI

Valmistin sotalapsinuken, hänelle oman pikkunuken sekä matkalaukun. Takin ja lakin tein Jukan mummun tekemästä harmaasta viltistä, joka oli jo kulahtanut. Hyvät kohdat käytin uuteen tehtävään, kera karvakauluksen. Kengät ja matkalaukun tein ruskeasta nahasta. Pikkunukella samasta kankaasta vaatteet.
Nukella on sotalapsen nimikortti kaulassa. Saimme viime kesänä tehdä Rosenlewin museon sotalapsinäyttelyyn niille mallinukeille tällaiset kortit ja tälle nukelle pienensin sen hänelle sopivaan kokoon.
Nyt on sotalapseni päässyt omalle paikalleen, kaikki hyvin. Taulut ovat muistoa ajasta, kun pappani oli sodassa, ensin talvisodassa 1939-1940  ja sitten jatkosodassa vuodet 1941-1944. Edessä oleva kortti on lähetetty isälleni kenttäpostina talvisodasta, päivätty 16.12.1939 sieltä jostain. Isäni oli silloin 7 vuotias pikkuinen poika, joka sai joulupostia isältänsä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! Kiva kun olet tullut sivulleni. Kirjoita vähän viestiä. Tuntuu kivalta saada uusia ystäviä ja kivoja tervehdyksiä.

Terveisin Maija